Välisumma: €14,00
04/02/2026
Opiskelin tekstiiliartesaaniksi ja tein harrastelijana koruja valmisosista, pehmohahmoja kierrätyskankaista, printtipuuvillakankaista erilaisia tekstiilituotteita ja muusana toimi silloin täysin erilainen lauma![]()
Meillä oli tuolloin kissat Miuku, Elvira ja Milla sekä marsuja Lurtu, Nipsu ja Diisa![]()
Talisa Design nimi oli jo käytössä ja liityin koulun osuuskuntaan, jonka kautta tein myynnit ensimmäisissä tapahtumissa sekä ensimmäisillä jälleenmyyjillä.
Korujen valmistuksessa ei ollut mitään selkeää linjaa, valmistin sellaisia mitkä milloinkin tuntui kivalta tehdä.
Valmistin myös tilauksesta erilaisia pehmohahmoja, kuten nuo ukkelihahmot kuvassa.
Puuvillakankaita joissa oli kivoja kuoseja keräilin pussukoita, ruokalappuja, hiuspompuloita ja laukkuja varten. Näissäkin oli tosi paljon laidasta laitaan vaihtelevuutta kuosien kanssa. Kauhu-aiheisista söpöihin hempeisiin kuvioihin. Kierrätyskankaisiin uuden materiaalin yhdistäminen oli silloin jo tuotteiden valmistuksen ydin.
Pääsin ensimmäisiä kertoja tapahtumiin myymään omia tuotteita. Ensimmäiset jälleenmyyjät olivat koulun oma pieni puoti ja lastentarvikekirpputori.
Suunnittelin ensimmäiset omat kuosit ja pikkuhiljaa aloin karsimaan valmisprinttikankaat pois tuotannosta.
Sain tehdä näyttötyönä Vesilinnan ravintolaan pellavapyyhkeitä suunnittelemallani kuosilla.
Kymmenen vuoden jälkeenkin on Kasvot Pimeässä, Lauma, Secret Garden ja Kuikuttajat edelleen todella tykättyjä kuoseja tuotteissani!
Koodilla VUOSI2016 saat nyt tämän viikon loppuun saakka 10% alennuksen vähintään 35€ tilauksesta osoitteessa:
(Ei voi hyödyntää muiden koodien kanssa, ei sovellu alennustuotteisiin. Etu voimassa 8.2.2026 saakka.)








Aikaisempi alin hinta: €1,90.
Lisää ostoskoriin


Aikaisempi alin hinta: €1,90.
Lisää ostoskoriin

Ihana kirjoitus sun matkasta! 🩷 tällaisia tarinoita on hienoa lukea, kun itse kuljen tällä hetkellä matkaa opinnoissa kohti tekstiiliartesaaniksi ❤️
Kiitos♥